Tällä kertaa voin kertoa että onhan täällä nyt jotain tapahtunut!

Lähden hieman aikajärjestyksessä ja hieman päällimmäisistä ajatuksista kertomaan tarinaa ja siihen sitten hieman dramatiikkaa ripotellen jalostamaan juttua.

Asiaan. Tajusin tuossa edellistä tekstiä lueskellessani että tapahtuihan viime ”jaksollakin” jotain mielenkiintoista! Nimittäin olin elämäni ensimmäistä kertaa patikoimassa/vaeltamassa!

Noustiin päivän aikana 750 metriä kävellen, matka aloituskorkeuteen taittui autolla. Aluksi sää meinasi näyttää vähän pilviseltä ja synkältä ja satoihan Rosenheimissa kun lähdettiin. No sadehan lakkasi välittömästi kun parkkeerattiin auto ja lopulta oltiin huipulla pilvettömän taivaan alla. Niin ja vuoren nimi on Wendelstein ja korkeutta on 1840 metriä.

Huippureissu. Lopussa kuvia tästä.

No, sitten piti tehdä 4 hengen autoreissu Kroatiaan, Sloveniaan ja Italiaan, mutta sitten ”sisäinen ääni” sanoi että ei. Oli meinaan päivää edeltävänä päivänä ja lähtöpäivänä jonkinmoisia sydämentykytyksiä ja muljahtelua. Lopulta sitten paikalliseen sairaalaan ja viettämään yötä siellä. No, ei lääkärit oikeen osannut sanoa mikä oli, mutta kyllä ne sen sano että kyllä siellä jotain oli vialla. Oireet loppui siis ennen aamua. No, reilun viikon päästä suomeen ja siellä sitten uudestaan lääkäriin ihmetteleen että mitähommaa.

Matkan väliin jääminen harmitti kyllä jonkin verran, mutta siitä on nyt toivuttu.

Jääkiekon mm-voitto oli kyllä uskomattoman hieno juttu. Siinä tuli talonmiehellekin asiaa tulla valittaan että pidetään liikaa melua kun kello on kuitenkin jo 11 (ohhoh..) Todettiin että nyt ei hiljaisuus ja meluraja paljon paina, kun tällaista tapahtuu kerran 16 vuoteen. No sitten pelin jälkeen hirveessä hurmoksessa Rosenheimin ainooseen sunnuntaina auki olevaan baariin juhlistaan.

Pyöräkuume on vaihtunut virusmuotoiseksi. Pyörä on pitänyt saada jo viikon ajan sen jälkeen siis kun varausmaksu on maksettu. Eli kyllä, pyörä on valittu ja se pitäisi pian saada alle. No, parempi näin että vaihtavat siihen pari osaa niin on sitten huolettomia kilometrejä edessä.

Loppuun vielä perinteeksi muodostunut sääkatsaus.

80% päivistä poutaa, näistä 70% pilvettömiä ja +25 lämmöltään. Kivaa on J

Tässä alkaa muuten pikkuhiljaa tajuamaan että taitaa tää vaihto loppua kuitenkin joskus.. Kohta alkaa todelliset haikeudet ja paluu oikeaan arkeen.

No, murehdin niitä sitten myöhemmin.

Terkuin, Teme

Huipulta tulosuuntaan

Tämä kuva myöskin päinvastaiseen suuntaan kuin missä Rosenheim on.

Teemu the patikoija

Siinä Rosenheimia